Taustatietoa

Melkoista palapeliähän tämä on ollut. Mitä uudempia tapahtumat ovat, sitä huonommin niistä on saatavilla julkista tietoa. Vuodet kuluu ja uusia tietoja julkaistaan. Liitän niitä tänne sitä mukaa, kun tietoa ilmestyy.

Kiitos kaikille, jotka ovat kanssani muistelleet ja auttaneet materiaalin keräämisessä. Else-Maj S. on  aina mielellään muistellut ja Rune K. on hakenut ja jakanut minulle mielenkiintoisia kuvia, joille kaikille on tainut paikka löytyä. Raumon Wirtojen Warsilta kirjasta on myös löytynyt paljon asioita, jotka ovat tutkimuksen aikana löytäneet oikean paikkansa. 
Odotan ilolla lisäyksiä, muistoja ja kuvia, jotka mielelläni tänne lisäisin.

Meidän esi-isämme ja äitimme ansaitsevat tulla kuulluksi!


Nimet

Nimet ovat sukututkimuksessa ongelmallisia.

Annetut etunimet kirjoitettiin kirkonkirjoihin ruotsiksi. Käytännössä puhuteltiin suomeksi, esim. Abraham = Aapo,  Johan = Juho  Brita= Priitu jne. Nimien suomentaminen on kuitenkin hankalaa, kun kirjallisessa tiedossa on aina ruotsinkielinen versio. Suomenkielisellä haulla ei tietoja löydy.

1600 luvulla sukunimiä oli harvoilla. Kun ihmisten määrä lisääntyi otettiin käyttöön patronyymi (isännimi). Esim. Erik Olofson. 1700 luvulla yleistyi (ainakin Alatorniossa) tilanimen käyttöönotto. Se toimi muuten kuin sukunimi, mutta muuttaessa toiseen taloon nimikin vaihtui. Esim. Anders Pekola osti Nakkulan => Anders Nakkula, Erik Nakkula osti Pekolan => Erik Pekola. Herik Danielsson Pritzistä tuli Nätsaaren kotivävy => Henrik Danielsson Nätsaari. Vaimo ja lapset saivat saman muutoksen. Sukunimien kirjoitusasu vaihtelee ajankohdan mukaan. Esim. 1700 alku Nacku, 1750 Nackula 1800 luvun loppu Nakkula.

Sukunimilaki astui voimaan vuonna 1921.

Sukututkimuksen suositus on, että käytetään koko ajan samaa sukunimimuotoa ja harkitaan mitä etunimimuotoa on järkevä käyttää.


AINEISTOA OLEN HAKENUT SEKÄ KIRKOLLISESTA ETTÄ VALTIOLLISESTA AINEISTOSTA. OLEN KÄYTTÄNYT MYÖS TUOMIOKIRJOJA JA SANOMALEHTIÄ.
OLEN LAITTANUT MUKAAN LINKKEJÄ, JOTTA JOKAINEN VOISI NÄHDÄ AINEISTOT JA ETSIÄ LISÄÄ TIETOJA.

Kirkollinen väestökirjanpito 

perustuu Suomessa vuoden 1686 kirkkolakiin, missä papit määrättiin pitämään luetteloita syntyneistä ja kastetuista, kuulutetuista ja vihityistä sekä kuolleista ja haudatuista. Kirkonkirjat olivat ruotsinkielisiä, 1800-luvun lopulla kirkonkirjoissa ryhdyttiin käyttämään suomea.

Kirkonkirjoilla tarkoitetaan lähinnä rippikirjoja, lastenkirjoja ja historiakirjoja eli kastettujen, vihittyjen, haudattujen ja muuttaneiden luetteloita. Rippikirjoihin kirjattiin kinkereillä testattu kristinopin osaaminen ja lukutaito sekä merkittiin ehtoolliskäynnit. Vaihtevasti käytössä olleisiin lastenkirjoihin merkittiin lapset perheittäin ja rippikoulun jälkeen heidät siirrettiin rippikirjaan.
Ennen rippikoulua olevista lapsista kirjattiin mm. katekismuksen osaaminen ja lukutaidon kehittyminen lastenkirjoihin.

 Kastettujen luetteloon merkittiin seurakunnassa syntyneet lapset siinä järjestyksessä kuin heidät kastettiin. Samalla periaatteella tehtiin merkinnät vihittyjen luetteloon ja haudattujen luetteloon. Kastettujen luettelo sisältää tiedot lapsen vanhemmista ja kummeista kotipaikkoineen. Vihittyjen luettelossa on sulhasen ja morsiamen nimi ja kotipaikka vihittäessä. Haudattujen luettelossa on nimen ja kotipaikan lisäksi kuolinsyy, joka tavallisesti on yhden sanan kuvaus vainajan oireista ennen kuolemaa.

Kirkonkirja-aineiston digitoimisen aloitti Suomen Sukututkimusseuran HisKi-tietokanta 1980-luvun puolivälissä. HisKi tulee sanasta historiakirjat ja se viittaa tietokannan sisältöön eli kastettujen, vihittyjen ja haudattujen luetteloihin. HisKin tallennustyötä tehtiin aluksi vain ns. mustista kirjoista eli Suomen Sukututkimusseuran toimesta 1920–30-luvuilla käsin kopioiduista historiakirjoista, jotka pääsääntöisesti ulottuivat luetteloiden alusta vuoteen 1850. Viime vuosikymmenellä tallennus siirtyi myös 1800-luvun jälkipuoliskolle. HisKi on vapaassa käytössä verkossa. Linkki HisKiin.

HisKin tarkoituksena on toimia hakuapuneuvona kirkonkirjojen käytössä. Sen hakutoimintojen avulla sukututkija löytää henkilöitä kirkonkirjoista ja vältytään luetteloiden systemaattiselta läpikäymiseltä.

Kirkonkirjojen digikuvaamisen aloitti Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys ry (SSHY) vuonna 2004. Sen toiminnan tarkoituksena on organisoida vapaaehtoistoimintana toteutettavaa kirkonkirjojen digikuvaamista mikrojäljenneskannerilla ja asettaa aineisto tutkijoiden käyttöön verkossa. SSHY:n kuvatietokannassa Digiarkistossa on aineistoa noin 500 seurakunnasta noin neljä miljoonaa kuvaa.
Digiarkisto on 125 vuotta vanhemman aineiston osalta vapaassa käytössä verkossa.  Linkki Digiarkistoon.   100 vuotta vanhempi aineisto (25 vuoden jakso) on avoinna Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen jäsenille.

Rippikirjassa henkilöt on järjestetty talouksittain eli heidän asemansa ilmoitetaan suhteessa talon tai talonosan isäntään. Taloudet puolestaan on järjestetty rippikirjaan taloittain ja kylittäin. Vuokraviljelijät, palvelusväki ja muu isäntäsukuun kuulumaton väki merkittiin rippikirjaan sen talon sivulle, joka omisti maan. Rippikirjat kattavat noin seitsemän vuoden jakson ja sen tultua täyteen, otettiin uusi kirja, jonne henkilöt kirjattiin vanhan kirjan viimeisimmän tiedon mukaan.

Kirkonkirjojen digitointi tapahtuu vapaaehtoistyönä ja siksi eri seurakuntien kirkonkirjoja on vaihtelevasti saatavilla.


Valtiollinen väestökirjanpito

Henkikirjat
Kirkonkirjojen ohella henkikirjat ovat sukututkijan tärkeimpiä lähteitä. Nämä kaksi ryhmää täydentävät usein toisiaan.

Henkikirjojen pitkä historia sai alkunsa 1634, jolloin päätettiin henkirahan eli myllytullimanttaaliveron kantamisesta. Henkirahaa perittiin aluksi kaikilta 12 vuotta täyttäneiltä henkilöiltä, mutta sittemmin ikärajat ja verotuksen kohteena olleet henkilöryhmät ovat vaihdelleet. Henkikirjoissa verovelvollisuuden perusyksikkönä oli jo varhaisista ajoista lähtien ruokakunta ja asutus yleensä ryhmitelty maaseudulla kylittäin ja kaupungeissa kaupunginosittain ja kortteleittain.
100 vuotta vanhemmat henkikirjat ovat julkisia ja saatavilla verkossa.

Alatorniolla Suomen sodan jäljilta henkikirjat sijaitsevat edelleen Ruotsissa. Sieltä niitä voi selata Riksarkiv:ista nimellä Mantalslängder. Linkki Alatornion Manttaalikirjoihin.

Perunkirjat

Vuonna 1734 tuli laki, jonka mukaan perukirja on tehtävä kolmen kuukauden kuluttua kuolemasta. Käytännössä vain 30-50% aikuisväestölle on tehty perunkirja eikä aikarajaa noudatettu.

Perukirja noudattaa tarkkaa järjestyskaavaa: kiinteä, kulta- ja hopeaesineet, kupariesineet, messinki- ja rautaesineet, pesän käteiset varat tai säästöt, eläimet, pelto- ja ajokalut ja kodin esineistö yleensäkin. Saamiset ja velat kirjattiin taatusti tarkasti. Perukirja päättyy yleensä mainintaan omaisuuden jakamisesta ja perillisten, uskottujen miesten ja kirkonmiesten allekirjoituksiin.

Perukirjoja on digitoitu joissakin tuomiokunnissa jopa 1900-luvun alkuun asti, toisissa ei ollenkaan.
Linkki Alatornion perunkirjoihin, joka on  on avoinna Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen jäsenille.

Sanomalehdet

Vuosina 1771–1910 ilmestyneet sanomalehdet on digitoitu, palvelusta löytyy myös aikakauslehtiä.

Vuodesta 1919 alkaen on kantakortit suomalaisista sotilaista, myös aiempia Ruotsin-ajan sotilastietoja on hyvin digitoitu

Vuonna 1923 maistraatti aloitti toimintansa ja siviilirekisteri perustettiin, väestötietojärjestelmä tuli 1969.

Merkittävät historialliset tapahtumat

Kaikki nämä kurjuudet on Nakkulassakin käytyy läpi. Kaikki ovat vaikuttaneet talon tapahtumiin.

Suuret kuolonvuodet 1696–97, jolloin kansaa kuoli kulkutauteihin ja monet joutuivat lähtemään kerjuulle. Toinen linkki asiaan.

Suomen sota 1808–09, jonka jälkeen Suomi siirtyy Ruotsin alaisuudesta Venäjän suuriruhtinaskunnaksi. Tässä linkki Tornion näkökulmasta.

Suuret nälkävuodet (1866–68) johtuivat peräkkäisistä katovuosista ja tiukasta rahapolitiikasta.


.Toinen maailmansota päättyi 1945 ja Karjala luovutettiin.

Karttoja Alatorniosta ja Alaraumolta.

Paikkakunnasta karttoja 


Mielenkiintoisia tutkimuksia_

http://familjenbostrom.se/genealogi/norrbotten/Fiske_Sjofart_Handel_Tornio.pdf